Joensuun kaupunginvaltuuston kokouksessa ma 29.1. valtuutettu Matti Pesonen käytti puheenvuoron liittyen valtuustoaloitteeseen Reijolan urheilu-/ulkoilupuiston toteuttamisesta.
Herra puheenjohtaja, arvoisat valtuutetut!
Kiitän vastauksesta, johon en kuitenkaan ole tyytyväinen, mutta parempaakaan lienee turha odottaa, kun kyseessä ei ole kilpaurheilua koskeva aloite.
Lautakunnan ja kaupunginhallituksen vastauksessa kerrotaan laajasti jo pitkään tiedossa olleista suunnitelmista, osittain uusina suunnitelmina, vaikka nehän on olleet esillä ja suunnitelmissa koko 2000 luvun ajan, kuten Reijola-Repokallio yhdysreitti. Aloite koski Reijolan ulkoilu/urheilupuiston toteuttamista, jolla olisi todellinen tarve ja joka hyödyntäisi Reijolan ja lähialueen asukkaita harrastaa liikuntaa eri muodoissa ja uskoisen sen palvelevan käyttäjiä myös terveysliikunnan osalta.
Valitettavasti vastauksessa ei vastata itse esitettyyn aloitteeseen, vaan pääasiallisesti vanhoihin toteutumattomiin suunnitelmiin. Koska valmiiden suunnitelmien toteuttaminen tuntuu olevan mahdotonta toteuttaa toivonkin, että kaupunki muuttaa pikaisesti suunniteltuun urheilupuistoon menevän tien nimen vastaamaan todellisuutta eli nykyinen Urheilupuistontie Urheilupusikontieksi.


Kommentit
Yksi vastaus artikkeliin “Matti Pesosen puheenvuoro 29.1. kaupunginvaltuustossa”
[…] Matti Pesonen kommentoi tekemäänsä valtuustoaloitetta Reijolan urheilu-/ulkoilupuiston toteuttamisesta. Reijolan ulkoilu/urheilupuiston toteuttamiselle olisi todellinen tarve ja joka hyödyntäisi Reijolan ja lähialueen asukkaita harrastaa liikuntaa eri muodoissa ja uskoisen sen palvelevan käyttäjiä myös terveysliikunnan osalta. Aloitteen vastauksesta todetaan miten alueen liikuntapaikkoja kehitetään, mutta aloitteen tapaista liikuntapaikkaa ei sellaisenaan ole tulossa. Koko kommentti; https://sdpjoensuu.fi/2018/01/30/matti-pesosen-puheenvuoro/ […]