
Hyvät kollegat ja viranhaltijat ja kokousta seuraava yleisö
Joensuun kaupunginvaltuuston puheenjohtajana toimiminen on ollut minulle kunnialuottamustehtävä ja toki mielelläni siinä jatkaisin kaksivuotiskauteni loppuun, mutta koen omalla kohdallani epäeettiseksi olla sekä kaupunginvaltuuston että hyvinvointialueen valtuuston puheenjohtaja ja siksi pyysin kaupunginvaltuustolta eroa puheenjohtajan tehtävästä henkilökohtaisista syistä.
Muutaman asian haluan ikään kuin evästykseksi sanoa tai kun joulu on lähellä, niin vaikka joulutoiveena.
Tämä valtuustokausi alkoi esimerkillisesti toteutuneella strategiatyöllä. Olen monessa puheenvuorossani eri tilaisuuksissa käyttänyt työskentelytapaamme esimerkkinä siitä, mitä yhdessä tekeminen parhaimmillaan on. Lopputulos oli loistava, vaikka jokaisessa ryhmässä jouduttiin varmaan tinkimään jostain itselle tärkeästä näkökulmasta – ja vaikka strategia jo nyt osittain uudistamisen tarpeessa. Kulunut fraasi kuitenkin sopii tähän:
Prosessi on kaikkein tärkeintä ja tässä prosessissa opimme jo kauden alussa keskustelu- ja neuvottelutaitoja.
Haluan kiittää valtuuston varapuheenjohtajia hyvästä yhteistyöstä. Puheenjohtajiston tärkein tehtävä on mielestäni varmistaa, että valtuustolla on hyvät toimintaedellytykset toimia. Myös valtuustoryhmien puheenjohtajia haluan kiittää siitä, että puheenjohtajiston kokoontumiset ovat löytäneet juuri oikean paikkansa: Siellä ei päätetä asioista, mutta tieto kulkee ryhmille ja ryhmiltä ja myös ryhmien välillä.
On hyvä asia, ettei kovin paljon asioita tule yllätyksenä päätettäväksi, koska pienikin muutos jonkun asian sisällä, saattaa vaikuttaa yllättävän moneen muuhun asiaan, jota ei ilman ennakkopohdintaa tai valmistelua pysty näkemään. Tavoitteena tulee olla, että asiat on hyvin valmisteltu. Tästä voin kiittää kaikkia viranhaltijoitamme ja asioihin hyvin paneutuvaa kaupunginhallitusta.
Tulevaisuudessa tulee entistä enemmän pyrkiä näyttöön perustuvaan päätöksentekoon ja päätösten ennakkovaikutusten arviointiin. Hienoa, että olemme käynnistämässä muun muassa lapsivaikutusten, ympäristövaikutusten ja vammaisvaikutusten arvioinnit. Seuraava vaihe on päätösten jälkikäteisarviointien kehittäminen, joiden avulla mahdollistuvat oppiminen ja mahdollisten korjaustoimenpiteiden tekeminen riittävän ajoissa.
Sitten ne joulutoiveet:
Strategiassamme on jo hyvin tulevaisuusajattelua, mutta entistä enemmän toivon sitä päätöksentekoomme. Puhun nykyisin monessa yhteydessä tulevaisuusviisaudesta, mikä tarkoittaa menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden keskinäisiä suhteita ja kykyä katsoa ”nenäänsä pidemmälle.” Irokeeseilla ja monilla muillakin alkuperäiskansoilla oli seitsemän sukupolven periaate eli päätöksiä tehtäessä pitäisi pystyä ajattelemaan, mitä päätös vaikuttaa seitsemän sukupolven päähän ja toisaalta, mitä asiasta olisi ajateltu seitsemän sukupolvea sitten. Tällaisen aikaperspektiivi ajattelu tuo päätöksentekoon vastuullisuutta.
Toisena tulevaisuusviisauden osana on toimijuus eli uskommeko voivamme vaikuttaa tuleviin tapahtumiin, ja toisaalta, mihin voi vaikuttaa ja millä tavoin. Onko tulevaisuus ennalta määrätty vai avoin? Itse ajattelen, ettei tulevaisuus vyöry päällemme, me teemme sen yhdessä.
Tulevaisuuteen katsomisessa on ainakin kaksi tapaa nähdä asioita:
- Optimismi vahvistaa uskoa omaan toimijuuteen ja uskoa omaan vaikuttamiseen
- Pessimismi auttaa huomaamaan riskit.
Organisaatiossa tarvitaan molempia, mutta toisen painottuminen liikaa, voi johtaa kielteisiin seurauksiin.
Tulevaisuusviisaudessa puhutaan myös ns. tavoittelemisen kyvystä, joka kasvattaa ns. ”suunnistamiseen taitoa”, jonka avulla organisaatio ja myös kaupunki menestyy. Tämä taito heikkenee niukkuuden aikana. Esimerkiksi stressi, jatkuva pessimismi tai taloudellinen niukkuus kaventavat päätöksentekokykyä ja mahdollisuuksien näkemistä.
Vaihtoehtoisten todellisuuksien kuvittelemista voi harjoitella esimerkiksi skenaariotyön avulla. Nykyinen vaihtoehto tai oma tai ryhmäni näkökulma ei ole ainoa mahdollisuus eikä aina paras vaihtoehto.
Avoimuus vaihtoehdoille saa kyseenalaistamaan totutut tavat ja näkemään muutosten tuomat mahdollisuudet. Tämä edellyttää kykyä sietää epävarmuutta. Kielteisten tulevaisuuksien ennakointi ja näkeminen auttaa toimimaan niin, että voisimme välttää niiden toteutumista – tai ainakin tehdä riskienhallintaa ja varautumissuunnitelmia. Myönteisiä tulevaisuuskuvia meidän päättäjien tulee tuuppia eteenpäin ja nähdä ne mahdollisuuksina.
Tällaista työskentelyä toivoisin Joensuun kaupungille entistä enemmän.
Erityisen tärkeää on ajatella tarpeeksi pitkälle seuraavissa asioissa
- Ilmasto ja luonnon monimuotoisuus
- Hyvinvointitalous eli mitä terveyden- ja hyvinvoinnin edistäminen tarkoittaa kunnan tehtävänä kaikenikäisille ja kaikenlaisissa elämäntilanteissa oleville
- Miten saadaan houkutteleva ja vetovoimainen kaupunkikeskusta
- Miten vahvistetaan luontoympäristön merkitystä vetovoimatekijänä
- Miten varmistamme, että kaikki lapset ja nuoret saavat valmiuksia ja mahdollisuuksia toimia tulevaisuudentekijöinä.
Tulevaisuusinvestointeja on uskallettava tehdä, sillä muuten ajaudumme huonoon kierteeseen.
Näillä sanoilla kiitän yhteistyöstä ja toivotan rauhaisaa joulun aikaa!

Jaa tämä artikkeli